OLEN MONET KERRAT MIETTINYT...

Olen monet kerrat miettinyt, miksi suomessa ei elä pelkällä puun koristeveistolla, sillä taitohan se on siinä kuin mikä tahansa muukin taito, eikä sitä ihan joka poika osaa, olen huomannut sen monet kerrat.
Tietokonealan ammattilainen tai vaikka musiikin ammattilainen kyllä hankkii leipänsä taidoillaan, mutta eipä puunveistäjä, miksi ?
Onko syynä tämä nykyajan hypermoderni maku, suorastaan pakkomielle, sileitä, suoria, paljaan alastomia pintoja. Tylsyys on muka "hyvää makua" !
Merkillistä ,että yksi taito on arvostettu, ja toinen ei. Jotain on pahasti vialla tämän asian  suhteen suomessa !
Se käsitys, että puu ja puunveisto olisi joku menneisyyden juttu, on harhakäsitystä. Puu on ajaton materiaali ja  samoin puuveistokset, puutaide. Ihmisen taiteellisten tarpeiden ilmaisu on ajatonta ja jatkuvaa. Yleensäkin muodin orjallinen seuraaminen on epätervettä ja merkki heikosta itseluottamuksesta, jota pönkitetään aina viimeisimmillä muotioikuilla. Suomi on yksi maailman homogeenisimmistä maista, kun yksi vastustaa puukaiverruksia, veistoksia, ei siis pidä niistä, muiden täytyy tietenkin olla samaa mieltä, ollakseen samankaltaisia tämän yhden kanssa.
Tästä tulisi pyrkiä ja päästä pois ! Erinlaisuudessa piilee viisaus ja voima !
Totuushan on ,että kaikki maailman "korkeakulttuurit" ovat täynnä veistoksia ja kaiverruksia.
Suomi on nykyisellään, kuin yksisilmäinen kyklooppi, kun ollaan tietotekniikkamaa ,niin sitten ollaan sitä niin perusteellisesti, "110%....ja kaikki muu unohtuu ja näivettyy...!
Sisustustrendit taitaa olla suomessa snobihenkisten sipistelijöiden hallitsemia.

KAIVERRETTU KIRSTU !

Sain asiakkaalta tilauksen kirstusta jonka pitäisi näyttää vähän erinlaiselta, ei mikään peruskirstu, ainakin "jotain" erikoisia kaiverruksia. Mieleeni tuli heti Kanadan Westcoast People kansat, nämä toteemipaaluja veistäneet alkuperäiskansat, joilla on aivan mahtava tapa käyttää puuta mielikuvitusrikkaasti. Hekin asuvat metsien keskellä, aivan kuin suomalaisetkin, mutta he ovat keksineet värikkäitä tapoja käyttää ympäröivää puuraakaainetta mielikuvituksellisiin juttuihin aivan eri tapaan kuin me suomalaiset.

Projekti alkoi ensin kaiverrusaiheiden miettimisellä, kuvia ja nettiä läpi kahlaamalla, senjälkeen paljon piirtämistä ja piirtämistä. Se mikä tuntuu päässä hyvältänäköiseltä idealta, ja näyttää siltä jopa paperillakin, ei sitten puulle kaiverrettuna olekkaan hyvännäköinen, kumma juttu, mutta näin käy joskus.

Sitten tehtiin liimapuulevyjä ,höyläämällä, sirkkelöimällä, liimaamalla, neljää sivua ja kantta varten. Sitten leikattiin sirkkelillä oikeisiin mittoihin liimapuulevyt, puolipeittosinkkauskoneella liitokset,pohjavanerille ajettiin sirkkelissä oikeavahvuiset urat ja koko homma liimattiin laatikoksi, myös kansilevy kiinni. 

Kun tämä  "kuutio"  oli liimakuiva, mitoitettiin kannen kohta ja se leikattiin irti kuutiosta sirkkelillä jakaiselta neljälta sivultaan ja näin kirstulla oli sopivankokoinen kansi. Sirkkelinjälkeä hiottiin siistimmäksi niin, että kansi istuisi laatikkoon tiiviisti.

 

Sitten oli kaiverrusten vuoro. Jokaiselle neljälle sivulle piirrettiin valitut kuvat, samoin kanteen. Tapoja on useampia. Hyvä piirtäjä voi piirtää kaiverruskuvat suoraan puulle, mutta kehnompi voi käyttää erinlaisia kikkoja piirtää paperimalleista kopiopaperin avulla puupintaan haluamansa kuvan. Sitten kun kuvat olivat puulla ,alkoi itse kaivertaminen.

Vain mielikuvitus on rajana. Aiheet voi valita mistä vain "maan ja taivaan väliltä", tarinat, legendat, luonto, luonnonkansat, viikingit, tai vaikka autot, kaupunkinäkymät , jne jne....! Samoin kirstun malli sellainen mistä kukakin pitää, neliskulmanen, suorakaide, matala, korkea, leveä,  kapea, pieni, iso, vaikka kolmikulmainen tai pyöreä, mistä kukakin pitää..!

Lopuksi ,kun kaiverrukset olivat omasta mielestä "valmiit", lisättiin saranat kirstuun, ja boxi oli valmis pintakäsittelyyn.

Kaiverruskuvan pintakäsittelystä voin sanoa ,että siinäkin on useita mieltymyksiä ja tapoja. Jos nyt kuvitellaan vaikka maisema , niin joku haluaa värjätä puut eri värillä, vuoret eri värillä, veden eri värillä, jne, niin että kohokuva on kuin jonkinlainen "maalaus" kirstun sivulla. Toinen käsittelee koko kuvapinnan yhdellä ja samalla värillä, joku voi jopa polttaa jotain kohtaa kuvasta ,saadakseen kuvaan lisää ilmettä. 

Kaiverruskuvan suunnitteluun kannattaa uhrata vähän aikaa ja vaivaa, sommitteluun, hahmojen asetteluun toistensa suhteen,muotoon, tyyliin jne, sillä kaikki ei näytä yhtä hyvältä valmiina kohokuvana kuin se "näyttää" ajatuksen tasolla. Pyöret muodot näyttävat usein paremmilta kuin kulmikkaat, tai litteät. Ja kaiverrusten pitää olla sen verran "syviä" että varjot tulevat esiin, valon tulokulman mukaan.

HUGIN JA MUNIN MUUTTUU PEILIKSI  !


Viikinkien tietäjällä ja sodanjumalalla, Odinilla, oli kaksi korppia, "ajatus" ja "muisti". Kun olin eräänä kesänä entisen avovaimoni isän kesämökillä viettämässä kesälomaa, paikalle ilmestyi useampaan otteeseen korppeja, vaikka mökki sijaitsee etelä-suomessa, eikä ole mitään erämaata, kuitenkin rauhallista aluetta. Tämä monien kansojen ja kulttuurien tarinoissa esiintyvä lintu alkoi kiehtoa mieltä, sen mustassa olemuksessa on jotain mystistä ja tarunomaista.
Eräässä luontokirjassa näin erikoisen kuvan lentävästä korpista, sen siivet olivat kallistuneet erikoiseen kulmaan. Siitä sain idea, että jos kääntää kuvan piirtämällä toisinpäin, ikäänkuin peilikuvaksi, ja asettaa lintuhahmojen siivenkärjet yhteen, muodostuu kokonaisuus, jonka keskelle jää alue joka sopii pelinkehyksiksi.
Olen itsekkin, sen tasoinen piirtäjä, että katsoin parhaaksi piirtää linnut sellaisessa koossa paperille missä ne olisivat valmiissa peilinkehyksessä.
Sitten vai riittävänsuuren liimapuulevyn tekoon, mars !.
Liimalevyn piti olla riittävän paksu ,jotta lintuihin saisi muotoa, eivätkä ne jäisi litteiksi, mikä ei olisi kovinkaan miellyttävännäköinen. Kehykseen piti vielä takapuolelle, käsijyrsimellä jyrsiä syvennys itse peiliä varten.
Siispä piirsin valmiille liimalevylle korppiparin kuvat, ja käsikoneella, kuviosahalla ajoin ääriviivoja myöten kehyksen "irti" liimalevystä. Peilinkehys oli niin isokoinen .että sen leikkaaminen vannesahassa olisi ollut tosi hankalaa, eikä kovin työturvallistakaan, sormiparat vaarassa.
Oivalsin ,että kannattaa jyrsiä peilisyvennys ensin, kun levy oli vielä tasainen ja istui tukevasti pöytää vasten, ja vasta sen jälkeen alkaa veistämään korppien kuvaan muotoja ja yksityiskohtia.

Pitkien siipisulkien,  tasaiseksi saaminen, ei ollut kovinkaan helppoa .Aina kun kehystä käänteli, näytti jostain suunnasta , että sulassa oli selviä veistoraudan jälkiä. Vanhoihin perinteisiin nojautuvassa koristeveistossa hiomapaperin käyttö on ikäänkuin "kiellettyä" tai ei suotavaa, mutta tällaisessa "taideveistossa" tyyli on vapaampi. Sileä lopputulos on pääasia. Myös liimalevyn puun syiden suunta vaihtui siipisulkien päissä pitkittäisestä poikittaiseksi ja näin ollen herkästi lohkeavaksi, mikä piti huomioida veistäessä. Lintujen nokista ja pyrstöistä taas pitkittäin suuntautuvat puunsyyt tekivät lujiksi.
Puulaji veistoksissani on yleensä koivua, sitä saa helpommin, ja se on sopivan "kovaa" puuta pientenkin yksityiskohtien veistämiseen, myös lehmus ja pyökki on hyviä veistopuita. Jopa sellaisita puista kuin kuusi ja mänty voi veistää, kunhan kuviot ovat riittävän suuria, pieniin yksityiskohtiin ne ovat herkästi lohkeavina ja pehmeinä puina tympeitä puulajeja. Lehmus käy veistoksiin, mutta käyttöesineisiin se on pehmeää.
Peilinkehyksen pintakäsittelykin pisti pohtimaan, korppihan on musta, jopa jossakin valossa aina sinisenmusta lintu, mikä oli useimpien mielestä synkkä väri, pähkäiltyäni tarpeeksi pitkään, vedin kehyksen pähkinänruskealla, se oli jostain kulmasta katsottuna melkein musta, mutta tummanruskeaan kallistuva kuitenkin. On makuasia pitääkö tuotteen tavoitella aina luonnollista väriä.