NorthWestCoast Native:n hengessä mukana...

Kanadan länsirannikon alkuperäiskansoilla, haidoilla, kwakiutleilla, tsimsianeilla jne, on rikas ja värikäs puunveistokulttuuri.
Olen miettinyt miksi meidän rannikot, suomessa, ei ole täynnä toteemipaaluja ? Miten toinen metsien keskellä elävä kulttuuri keksii alkaa veistämään hahmoja toteemeihin,naamioihin, luoda kokonainen tanssin, tarinoiden ja laulun maailma....Ja taas toinen kulttuuri ei keksi sitä. Tai ei ole kiinnostunut puunveistosta ,kuin hyvin laimeasti.
Haidakansa on kuuluisa juuri hahmoista joita kulttuuri veistää puuhun, maalaa puuhun ja kankaaseen, ja jopa tatuoi ihoonsa, korppi, kotka, miekkavalas, myyttinen hahmo, ukkoslintu, jne...!
Samaiset kansat pitävät monipäiväisiä Potlatch juhlia, joissa annetaan lahjoja, tanssitaan perinteisiä ,vanhoihin legentoihin nojaavia tansseja ja lauletaan perinnelauluja, jotka kertovat korpin, karhun, tai majavan tekemistä myyttisistä urotöistä, jne jne...!
Ja mikä hienointa ,kaikkien eläinhahmojen naamiot on vanhastaan veistetty puusta. Se lämmittää oikein puunveistäjän sydäntä. Kokonainen veistosten maailma.

Näillä läntisen kanadan kansoilla on juhlissa ollut koristeellisia puisia kulhoja, joista on tarjoiltu juhlavieraille esim, savustettua lohta. Tästä innostuneena päätin veistää "westcoast" henkisen kulhon, jossa on kaksi lintua, nokat ja siivet vastakkain.
Ensin tein taas liimapuulevyn. Sitten piirsin kulhon keskikohdan ja pyrstöjen paikat niin, että pyrstön sulat tulevat pitkittäin puunsyihin nähden, näin ne tulevat kestämään, sitten vain leikkasin vannesahalla pyrstön muodot, piirsin kulhon keskikohdan paikan niin, että kulhon seinämän vahvuudeksi jää noin 1,5cm, ja sitten vain isoilla U muotoisilla veistoraudoilla, jotka haukkaa puuta kunnolla, kaivertamaan puuainesta pois.
Siinä kohtaa missä linnun pää, ja kaula yhtyy kulhoon, jätin puuta, johon voin liimata myöhemmin lintujen päät. 
Sitä ennen tein kulmikkaat puukappaleet, joihin piirsin linnun kaulan ja pään molemmilta sivuilta katsoen , sekä myös päältyä päin nähtynä. Sitten aloin vain loivemmilla U raudoilla veistää puuta pois, kunnes pään muodot alkoivat hahmottua puuhun.
Lintujen päät ovat kiinni toisissaan nokan päästä, se helpottaa päiden liimaamista kulhoon, jos ne olisivat erillään toisistaan, puristimen virittäminen oikein olisi hankalampaa.
Tokihan kulhon olisi voinut veistää yhdestä ja samastakin puukappaleesta, mutta näin olisi ollut todella valtava työ veistää ylimääräinen puuaines pois, osissa liimaamalla helpottaa työn määrää valtavasti. Kulho-osan voi jättää taltan jäljiltä hiukan epätasaiseksi, tai sitten jos haluaa hioa sen sileäksi. Silmät tehdään pyöräyttämällä ympyrän muotoisia viiltoliikkeitä loivalla U raudalla, kunnes keskikohta jää korkeammalle ja sitten muotoillaan silmämunaa. Päät kannattaa liimata kulhoon kun ne ovat vielä kulmikkaita, näin puristin pysyy paremmin, ja lopullinen muotoilu ja hiominen tehdään kokonaiseen kulhoon. Kulhoa voi nostaa pyrstöistä tai keskeltä, lintujen nokista.

VUORISTOLAINEN...

Syvällä Altai-vuoristossa, kymmenien kilometrien päässä lähimmistä teistä asuu mies, vuoristolainen. Metsät on täynnä riistaa ja joet ja järvet kalaa. Hänellä on kumppaninaan paikallisen alkuperäiskansan nainen, ei nykyajan kaupunkilainen viihtyisi kaukana korvessa, poissa mukavuuksien ympäriltä. Vuoristolainen ei juokse sekuntikello kaulassa ruuhkissa, muotioikkujen perässä. Hän ei kuuntele liikenteen hälyä, vaan nukkuu illalla takassa palavien puiden rätinään ja herää aamuisella kuikan huutoon järvellä. Mutta helppoa ei silti elämä ole erämaassa, ruoka ei lennä suoraan suuhun, vaan töitä on joka päivä tehtävä, pyydyksiä ja ansoja  viritettävä ja koettava ja kuljettava pitkiä päivämatkoja jalkapatikassa tai muulin avulla, kanootilla pitkin vesistöjä.

Kasvot on veistetty tavallisesta poiketen, näreeseen, kuusiseen liimapuulevyyn. Liimalevyyn on lisätty puuta vain nenän kohdalle. Kuusikin käy, kunhan ei ole pienenpieniä yksityiskohtia jotka voi helpostin lohjeta. Väreinä puuöljy, Osmo Color. Sävyinä eebenpuu, mahonki, mänty, sininen ja väritön. Partaa veistäessä käytetty pieniä,... pienimpiä, U ja V kouruveistorautoja. Poskia ja taustaa hiottu hiomapaperilla, numero 120ta suurempiin numeroihin päin, aina 400n asti. Otan yleensä malliksi, valokuvan oikeista kasvoista ja pyrin pääsemään mahdollisimman lähelle "totuutta". Jos "näköisen" piirtäminen tai maalaaminen ei ole helppoa, ei se ole sitä veistämälläkään.

AAVAN MEREN VAELTAJA...

Jo vuosisatoja, tai vuosituhansia merikilpikonnalla on ollut Tyynen Valtameren  alkuperäiskansoille monenlaisia symbolisia arvoja ja merkityksiä. Erityisesti Polyneesian kulttuureille merikilpikonna on merkinnyt ainakin seuraavia sanoja, asioita,....,hedelmällisyys, luominen, voima, pysyvyys, jatkuvuus, kestävyys, sitkeys, sinnikkyys, opastus, ohjaus, uskollisuus, päättäväisyys, turvallisuus ja pitkäikäisyys,..jne jne. Se on ollut aina myös suosittu tatuointien aihe.

 Monet tarut ja legentat ovat kadonneet ikiajoiksi nykyajan vyöryesssä saarivaltioihin. Nykyajan tiedemiehetkään eivät tiedä läheskään kaikkea tästä salaperäisestä vaeltajasta, joka taittaa tuhansia kilometrejä valtamerten selkiä. Esim, Länsi-Kanadan rannikon alkuperäiskansoille merikilpikonna on pitkien matkojen ja sitkeyden perikuva, ja joidenkin Tyynenmeren kansojen tarinoissa kokonainen saari kasvaa valtavankokoisen jättiläiskilpikonnan selässä.
Kilpikonnan teko puusta on melko yksinkertainen operaatio. Ensin tehdään,.. jälleen,,,,,, liimapuulevy, ehkä joku 3cm paksu on sopiva, näin evämäisille jaloille jää hiukan muotoiluvaraa. Sitten liimapuulevylle piirretään kilpikonnan muoto, pää, evät, kuoren paikka jne. Sitten leikataan vannesahalla tai kuviosahalla muotoaihio irti levystä. Seuraavaksi piirretään kilven kohta, ja leikataan toisesta liimapuulevystä juuri kilvenmuotoinen aihio, se voi olla vähän paksumpaa puuta, vaikka 5-8cm, riippuen kuinka pyöreämuotoisen kilvestä haluaa tehdä, toki aina "muodokkaampi" kilpi on näyttävämpi kuin lättänä. Sitten tämä kilvenmuotoinen aihio vain liimataan toisen aihion päälle, siihen kohtaan missä kilpi sijaitsee eläimellä, ja lujasti puristuksiin, niin monella käsipuristimella kuin aihioon saa vain mahtumaan, vähintään kolme, neljä tuntia puristusta, mielellään vaikka yön yli jos on vain mahdollisuus. Keskikohta aihiosta kuivuu hitaammin kuin ulkoreunat.
Pään kohta on myös korkeampi ja paksumpi kohta kuin räpyläevät, joten pään kohdalle leikataan ja liimataan lisää puuta, ainakin niin paksulti ,että päähän voidaan myöhemmin muotoilla oikeanlaista pyöreyttä. Ja kun aihio on liimakuiva, sen jälkeen vain muotoillaan veistoraudoilla. Itse aloitin ensin kilven pyöristyksen, ja sitten pään ja viimeksi evät, järjestyksellä ei niin suurta väliä ja lopuksi kuviointi ja värittäminen.
Toki aihion voi tehdä yhdestäkin aihiosta, liimapuulevystä, mutta koko levyn on oltava kilven korkeimman/paksuimman kohdan paksuinen, ja näin ollen evämäisten raajojen ohentamiseen saa veistää puuta pois aikalailla...., eihän se mahdotonta ole, kun veitset ja veistoraudat on vain huipputerässä. Jos eväraajan , joka on lähinnä kehon kiinnityskohtaa veistää oikein ohueksi, on poikkisuuntaisen puunsyysuunnan takia vaara ,että jalka napsahtaa poikki, ja sen takaisin liimaaminen on pyöreähkön muodon takia vähän vaikeaa, puristin luistaa pois helposti. Ei se mahdotonta ole, täytyy vain tehdä evän muotoinen vastamuotti puristimelle, jotta sen voi kiristää riittävän lujalle. Kilpikonnapatsaasta tulee aika painava, kun kilven kohdalla on, massiivisen paksusti puuta, omani on vain noin 40cm pitkä, ja painaa liki kymmenen kiloa. Oikeat merikilpikonnat voivat painaa satoja kiloja.