HUGIN JA MUNIN MUUTTUU PEILIKSI  !


Viikinkien tietäjällä ja sodanjumalalla, Odinilla, oli kaksi korppia, "ajatus" ja "muisti". Kun olin eräänä kesänä entisen avovaimoni isän kesämökillä viettämässä kesälomaa, paikalle ilmestyi useampaan otteeseen korppeja, vaikka mökki sijaitsee etelä-suomessa, eikä ole mitään erämaata, kuitenkin rauhallista aluetta. Tämä monien kansojen ja kulttuurien tarinoissa esiintyvä lintu alkoi kiehtoa mieltä, sen mustassa olemuksessa on jotain mystistä ja tarunomaista.
Eräässä luontokirjassa näin erikoisen kuvan lentävästä korpista, sen siivet olivat kallistuneet erikoiseen kulmaan. Siitä sain idea, että jos kääntää kuvan piirtämällä toisinpäin, ikäänkuin peilikuvaksi, ja asettaa lintuhahmojen siivenkärjet yhteen, muodostuu kokonaisuus, jonka keskelle jää alue joka sopii pelinkehyksiksi.
Olen itsekkin, sen tasoinen piirtäjä, että katsoin parhaaksi piirtää linnut sellaisessa koossa paperille missä ne olisivat valmiissa peilinkehyksessä.
Sitten vai riittävänsuuren liimapuulevyn tekoon, mars !.
Liimalevyn piti olla riittävän paksu ,jotta lintuihin saisi muotoa, eivätkä ne jäisi litteiksi, mikä ei olisi kovinkaan miellyttävännäköinen. Kehykseen piti vielä takapuolelle, käsijyrsimellä jyrsiä syvennys itse peiliä varten.
Siispä piirsin valmiille liimalevylle korppiparin kuvat, ja käsikoneella, kuviosahalla ajoin ääriviivoja myöten kehyksen "irti" liimalevystä. Peilinkehys oli niin isokoinen .että sen leikkaaminen vannesahassa olisi ollut tosi hankalaa, eikä kovin työturvallistakaan, sormiparat vaarassa.
Oivalsin ,että kannattaa jyrsiä peilisyvennys ensin, kun levy oli vielä tasainen ja istui tukevasti pöytää vasten, ja vasta sen jälkeen alkaa veistämään korppien kuvaan muotoja ja yksityiskohtia.

Pitkien siipisulkien,  tasaiseksi saaminen, ei ollut kovinkaan helppoa .Aina kun kehystä käänteli, näytti jostain suunnasta , että sulassa oli selviä veistoraudan jälkiä. Vanhoihin perinteisiin nojautuvassa koristeveistossa hiomapaperin käyttö on ikäänkuin "kiellettyä" tai ei suotavaa, mutta tällaisessa "taideveistossa" tyyli on vapaampi. Sileä lopputulos on pääasia. Myös liimalevyn puun syiden suunta vaihtui siipisulkien päissä pitkittäisestä poikittaiseksi ja näin ollen herkästi lohkeavaksi, mikä piti huomioida veistäessä. Lintujen nokista ja pyrstöistä taas pitkittäin suuntautuvat puunsyyt tekivät lujiksi.
Puulaji veistoksissani on yleensä koivua, sitä saa helpommin, ja se on sopivan "kovaa" puuta pientenkin yksityiskohtien veistämiseen, myös lehmus ja pyökki on hyviä veistopuita. Jopa sellaisita puista kuin kuusi ja mänty voi veistää, kunhan kuviot ovat riittävän suuria, pieniin yksityiskohtiin ne ovat herkästi lohkeavina ja pehmeinä puina tympeitä puulajeja. Lehmus käy veistoksiin, mutta käyttöesineisiin se on pehmeää.
Peilinkehyksen pintakäsittelykin pisti pohtimaan, korppihan on musta, jopa jossakin valossa aina sinisenmusta lintu, mikä oli useimpien mielestä synkkä väri, pähkäiltyäni tarpeeksi pitkään, vedin kehyksen pähkinänruskealla, se oli jostain kulmasta katsottuna melkein musta, mutta tummanruskeaan kallistuva kuitenkin. On makuasia pitääkö tuotteen tavoitella aina luonnollista väriä.