Aavelauma...

Kalliovuorilla kerrotaan tarinaa susilaumasta ,jota metsästäjät jahtasivat vuosia turhaan. Lauma katosi mystisesti viime hetkellä jäljettömiin, eivätkä metsästäjät onnistuneet koskaan kaatamaan sitä. Kerrotaan tarinaa, että laumassa oli useita suurikokoisia, lähes 80 kiloisia susiyksilöitä, kun skandinavian susilla paino ei yllä kuin puoleen siitä.
Sudella on yhtäläinen äänioikeus elämään luonnossa kuin millä tahansa elävällä olennolla.
The Greyn kaltainen Hollywoodelokuva, joka leimaa suden verenhimoiseksi hirviöksi, joka tappaa ihmisiä pelkkää ilkeää pahuuttaan, on täyttä roskaa ! Susi on varovainen ja arka eläin ,joka saadessaan vainun ihmisestä, häipyy paikalta jo kilometrejä ennen kuin ihminen tietää tapahtumasta mitään.
Suomi on rouhinut omaa luontoaan kovalla kädellä, esim, vanhoja luonnonmetsiä on jäljellä vain noin 2% koko metsäpinta-alasta.
Se on todella vähän, ja merkki metsiin kohdistuvasta taloudellisesta ahneudesta. Erämaat katoaa !
Reliefi on kaiverrettu, valmiiseen, rautakaupoissa myytävään liimapuulevyyn, joka on vain 2 cm paksua. Se rajoittaa syvyysvaikutelman aikaansaantia. Muuten levy on 150 cm korkeaa, ja 50 cm leveää koivua. Siis kapea ja korkea puutaulu.
Värjäys on erinsävyisillä Osmo Color puuvahoilla aikaansaatu. Värjäyksessä kannattaa miettiä useamman kerran, millaiseen lopputulokseen haluaa pyrkiä. Itse en ole pyrkinytkään valokuvantarkkaan realismiin, vaan paremminkin sinne päin, suuntaa-antavasti, niin että susihahmot muistuttaa edes hiukan väritykseltään esikuvaansa. Kalliovuorten susien alalajilla on todellakin hyvin monen erin sävyisiä yksilöitä, harmaasta ruskeaan, liki valkoisesta mustaan , ja monta vaihtoehtoa siltä väliltäkin.  Veistotyö ei ole kuitenkaan mikään öljyvärimaalaus !
Kuvitellaan hämärä huone, jonka seinällä reliefi on, niin, pieni tauluvalo, veistoksen yläpuolelle tai sivulle sijoitettuna, tuo hyvin veistoksen muodoista johtuvat varjot kuvassa, esiin, ja luo tunnelman johon pelkkä maalaus ei kykene.

UKKOSLINTU...


Olen jo pitkään suunnitellut matkaa Kanadaan,  Kuningatar Charlotten saarille, Brittiläisen Kolumbian edustalle.  Pakoon Suomen rumaa funktionalismia...!
Onko kukaan lukijoista käynyt kyseisillä saarilla...?
Kuvittelin aikoinani ystävystyvän paikallisten Kanadan alkuperäiskansan toteemienveistäjien kanssa, ja yhteisiä veistoprojekteja, tosin se ei ole ihan helppo asia valtameren yli,,,,,ja varsinkin "ennakkoluulojen valtameren".
Se on ollut jonkinlainen pakkomielle joka on alkanut jo onneksi hellittää otettaan.

PÄÄTTÖTYÖ ELI  OPINNÄYTETYÖ...


Päättötyö koostuu kolmesta osasta, itse tuotteesta, kirjallisesta raportista ja tuotteen suullisesta esittämisestä opettajille ja muille opiskelijoille.
Valitsin opinnäytetyöksi "roomalaistuolin". Se on osin itse suunnittelemaani mallia ja osin nojaa löyhästi Renesanssiajan historiallisiin Savonarola ja Dante tyylisiin tuolimalleihin.
Halusin jotain vähän erikoisempaa. Ja tuotteeseen piti ilman muuta liittyä myös koristekaiverruksia ja erityisesti niiden yhdistämistä huonekaluihin.
Pidän tuolimallin kaarevista, pyöreistä muodoista. Tuolimallin vanhin "esi-isä" menee niinkin kauvas kuin ajanlaskumme alkuaikoihin asti, eli 1500 vuotta taaksepäin, kutsuttiin "ylhäisten tuoliksi" ja oli usein valmistettu pronssista.... ja on kiehtovaa ajatella ,että ehkäpä jo Rooman Colosseumilla Keisarin seurue istui jonkinlaisilla "roomalaistuolien" edeltäjillä.
Kaikki tuolin liitokset ovat liimatappiliitoksia, paitsi jalkojen risteyskohdan liitos on vinohakaliitos.
Tuoliin valitsemani koristekaiverrukset ovat kelttiaiheisia punoskuvioita, selkänojassa timanttikuvio aurinkokuvion sisällä ja jalkojen sivuilla olevissa tukilaudoissa tällainen solmukuvio, jonkinlaisen linnun lentokuvion sisällä. Jalkojen risteyskohdalla on vielä pieni viikinkivenekuvio.
Jokainen voi ajatella miltä näyttäisi ,vaikka kahdeksan tällaista tuolia, ison samantyylisen puupöydän ympärillä, vaikka jossakin viikinkiravintolassa, ja pöydällä lihapadat ja juomasarvet hyllyisi yltäkylläisyyttä. Pöytä täytyisi olla tietenkin samantyylinen, omineen kaiverruksin ja koristein !!!
Siitä vain suunnittelemaan ja tarjouksia lähettelemään tänne päin !!!

NorthWestCoast Native:n hengessä mukana...

Kanadan länsirannikon alkuperäiskansoilla, haidoilla, kwakiutleilla, tsimsianeilla jne, on rikas ja värikäs puunveistokulttuuri.
Olen miettinyt miksi meidän rannikot, suomessa, ei ole täynnä toteemipaaluja ? Miten toinen metsien keskellä elävä kulttuuri keksii alkaa veistämään hahmoja toteemeihin,naamioihin, luoda kokonainen tanssin, tarinoiden ja laulun maailma....Ja taas toinen kulttuuri ei keksi sitä. Tai ei ole kiinnostunut puunveistosta ,kuin hyvin laimeasti.
Haidakansa on kuuluisa juuri hahmoista joita kulttuuri veistää puuhun, maalaa puuhun ja kankaaseen, ja jopa tatuoi ihoonsa, korppi, kotka, miekkavalas, myyttinen hahmo, ukkoslintu, jne...!
Samaiset kansat pitävät monipäiväisiä Potlatch juhlia, joissa annetaan lahjoja, tanssitaan perinteisiä ,vanhoihin legentoihin nojaavia tansseja ja lauletaan perinnelauluja, jotka kertovat korpin, karhun, tai majavan tekemistä myyttisistä urotöistä, jne jne...!
Ja mikä hienointa ,kaikkien eläinhahmojen naamiot on vanhastaan veistetty puusta. Se lämmittää oikein puunveistäjän sydäntä. Kokonainen veistosten maailma.

Näillä läntisen kanadan kansoilla on juhlissa ollut koristeellisia puisia kulhoja, joista on tarjoiltu juhlavieraille esim, savustettua lohta. Tästä innostuneena päätin veistää "westcoast" henkisen kulhon, jossa on kaksi lintua, nokat ja siivet vastakkain.
Ensin tein taas liimapuulevyn. Sitten piirsin kulhon keskikohdan ja pyrstöjen paikat niin, että pyrstön sulat tulevat pitkittäin puunsyihin nähden, näin ne tulevat kestämään, sitten vain leikkasin vannesahalla pyrstön muodot, piirsin kulhon keskikohdan paikan niin, että kulhon seinämän vahvuudeksi jää noin 1,5cm, ja sitten vain isoilla U muotoisilla veistoraudoilla, jotka haukkaa puuta kunnolla, kaivertamaan puuainesta pois.
Siinä kohtaa missä linnun pää, ja kaula yhtyy kulhoon, jätin puuta, johon voin liimata myöhemmin lintujen päät. 
Sitä ennen tein kulmikkaat puukappaleet, joihin piirsin linnun kaulan ja pään molemmilta sivuilta katsoen , sekä myös päältyä päin nähtynä. Sitten aloin vain loivemmilla U raudoilla veistää puuta pois, kunnes pään muodot alkoivat hahmottua puuhun.
Lintujen päät ovat kiinni toisissaan nokan päästä, se helpottaa päiden liimaamista kulhoon, jos ne olisivat erillään toisistaan, puristimen virittäminen oikein olisi hankalampaa.
Tokihan kulhon olisi voinut veistää yhdestä ja samastakin puukappaleesta, mutta näin olisi ollut todella valtava työ veistää ylimääräinen puuaines pois, osissa liimaamalla helpottaa työn määrää valtavasti. Kulho-osan voi jättää taltan jäljiltä hiukan epätasaiseksi, tai sitten jos haluaa hioa sen sileäksi. Silmät tehdään pyöräyttämällä ympyrän muotoisia viiltoliikkeitä loivalla U raudalla, kunnes keskikohta jää korkeammalle ja sitten muotoillaan silmämunaa. Päät kannattaa liimata kulhoon kun ne ovat vielä kulmikkaita, näin puristin pysyy paremmin, ja lopullinen muotoilu ja hiominen tehdään kokonaiseen kulhoon. Kulhoa voi nostaa pyrstöistä tai keskeltä, lintujen nokista.

VUORISTOLAINEN...

Syvällä Altai-vuoristossa, kymmenien kilometrien päässä lähimmistä teistä asuu mies, vuoristolainen. Metsät on täynnä riistaa ja joet ja järvet kalaa. Hänellä on kumppaninaan paikallisen alkuperäiskansan nainen, ei nykyajan kaupunkilainen viihtyisi kaukana korvessa, poissa mukavuuksien ympäriltä. Vuoristolainen ei juokse sekuntikello kaulassa ruuhkissa, muotioikkujen perässä. Hän ei kuuntele liikenteen hälyä, vaan nukkuu illalla takassa palavien puiden rätinään ja herää aamuisella kuikan huutoon järvellä. Mutta helppoa ei silti elämä ole erämaassa, ruoka ei lennä suoraan suuhun, vaan töitä on joka päivä tehtävä, pyydyksiä ja ansoja  viritettävä ja koettava ja kuljettava pitkiä päivämatkoja jalkapatikassa tai muulin avulla, kanootilla pitkin vesistöjä.

Kasvot on veistetty tavallisesta poiketen, näreeseen, kuusiseen liimapuulevyyn. Liimalevyyn on lisätty puuta vain nenän kohdalle. Kuusikin käy, kunhan ei ole pienenpieniä yksityiskohtia jotka voi helpostin lohjeta. Väreinä puuöljy, Osmo Color. Sävyinä eebenpuu, mahonki, mänty, sininen ja väritön. Partaa veistäessä käytetty pieniä,... pienimpiä, U ja V kouruveistorautoja. Poskia ja taustaa hiottu hiomapaperilla, numero 120ta suurempiin numeroihin päin, aina 400n asti. Otan yleensä malliksi, valokuvan oikeista kasvoista ja pyrin pääsemään mahdollisimman lähelle "totuutta". Jos "näköisen" piirtäminen tai maalaaminen ei ole helppoa, ei se ole sitä veistämälläkään.

AAVAN MEREN VAELTAJA...

Jo vuosisatoja, tai vuosituhansia merikilpikonnalla on ollut Tyynen Valtameren  alkuperäiskansoille monenlaisia symbolisia arvoja ja merkityksiä. Erityisesti Polyneesian kulttuureille merikilpikonna on merkinnyt ainakin seuraavia sanoja, asioita,....,hedelmällisyys, luominen, voima, pysyvyys, jatkuvuus, kestävyys, sitkeys, sinnikkyys, opastus, ohjaus, uskollisuus, päättäväisyys, turvallisuus ja pitkäikäisyys,..jne jne. Se on ollut aina myös suosittu tatuointien aihe.

 Monet tarut ja legentat ovat kadonneet ikiajoiksi nykyajan vyöryesssä saarivaltioihin. Nykyajan tiedemiehetkään eivät tiedä läheskään kaikkea tästä salaperäisestä vaeltajasta, joka taittaa tuhansia kilometrejä valtamerten selkiä. Esim, Länsi-Kanadan rannikon alkuperäiskansoille merikilpikonna on pitkien matkojen ja sitkeyden perikuva, ja joidenkin Tyynenmeren kansojen tarinoissa kokonainen saari kasvaa valtavankokoisen jättiläiskilpikonnan selässä.
Kilpikonnan teko puusta on melko yksinkertainen operaatio. Ensin tehdään,.. jälleen,,,,,, liimapuulevy, ehkä joku 3cm paksu on sopiva, näin evämäisille jaloille jää hiukan muotoiluvaraa. Sitten liimapuulevylle piirretään kilpikonnan muoto, pää, evät, kuoren paikka jne. Sitten leikataan vannesahalla tai kuviosahalla muotoaihio irti levystä. Seuraavaksi piirretään kilven kohta, ja leikataan toisesta liimapuulevystä juuri kilvenmuotoinen aihio, se voi olla vähän paksumpaa puuta, vaikka 5-8cm, riippuen kuinka pyöreämuotoisen kilvestä haluaa tehdä, toki aina "muodokkaampi" kilpi on näyttävämpi kuin lättänä. Sitten tämä kilvenmuotoinen aihio vain liimataan toisen aihion päälle, siihen kohtaan missä kilpi sijaitsee eläimellä, ja lujasti puristuksiin, niin monella käsipuristimella kuin aihioon saa vain mahtumaan, vähintään kolme, neljä tuntia puristusta, mielellään vaikka yön yli jos on vain mahdollisuus. Keskikohta aihiosta kuivuu hitaammin kuin ulkoreunat.
Pään kohta on myös korkeampi ja paksumpi kohta kuin räpyläevät, joten pään kohdalle leikataan ja liimataan lisää puuta, ainakin niin paksulti ,että päähän voidaan myöhemmin muotoilla oikeanlaista pyöreyttä. Ja kun aihio on liimakuiva, sen jälkeen vain muotoillaan veistoraudoilla. Itse aloitin ensin kilven pyöristyksen, ja sitten pään ja viimeksi evät, järjestyksellä ei niin suurta väliä ja lopuksi kuviointi ja värittäminen.
Toki aihion voi tehdä yhdestäkin aihiosta, liimapuulevystä, mutta koko levyn on oltava kilven korkeimman/paksuimman kohdan paksuinen, ja näin ollen evämäisten raajojen ohentamiseen saa veistää puuta pois aikalailla...., eihän se mahdotonta ole, kun veitset ja veistoraudat on vain huipputerässä. Jos eväraajan , joka on lähinnä kehon kiinnityskohtaa veistää oikein ohueksi, on poikkisuuntaisen puunsyysuunnan takia vaara ,että jalka napsahtaa poikki, ja sen takaisin liimaaminen on pyöreähkön muodon takia vähän vaikeaa, puristin luistaa pois helposti. Ei se mahdotonta ole, täytyy vain tehdä evän muotoinen vastamuotti puristimelle, jotta sen voi kiristää riittävän lujalle. Kilpikonnapatsaasta tulee aika painava, kun kilven kohdalla on, massiivisen paksusti puuta, omani on vain noin 40cm pitkä, ja painaa liki kymmenen kiloa. Oikeat merikilpikonnat voivat painaa satoja kiloja.

PIENESINEITÄ PUUSTA...

Sormuksia ja ristiriipuksia, puulajeina tammi, pyökki, koivu, saarni,ja mahonki, ristiriipukset ovat visakoivua ja zepranoa.
Kaikki muut puulajit ovat suomessa kasvavia, paitsi zebrano, joka on keski-afrikan sademetsissä tavattava puulaji, tosin tammi, saarni ja pyökki etelärannikolla kasvavia, harvinaisempia puita suomessa.
Zebranosta voi ajatella ,että juuri siinä puussa mistä ristiriipus on valmistettu, on kiipeillyt länsi-afrikan villien sademetsien leopardi tai suurikokoinen gorilla, näin se tuntuu eksoottisemmalta kaulasssa kiikkuessa. Mahongille voi myös kuvitella samantapaisia mielikuvia, onko siinä leopardin siasta kiipeillyt keski tai etelä-amerikan jaguaari, johon liittyy satoja myyttejä ja legentoja paikallisväestön mielissä. Saarni on taas viikinkien pyhä puu, ja maailmanpuu, joka kannatteli taivasta ja eri osia viikienkien kuudesta maailmasta. Tammeen liittyy myös paljon erikoisia tarinoita. Hyvin synkkiäkin sellaisia.

Riipuksen valmistus on varmaankin kaikille tuttua, piirretään vain sileäksi höylättyyn tai hiottuun puupalaseen ristin muoto, ja leikataan se irti pienellä vannesahalla tai jos risti on oikein pientä ja siroa kokoa, niin lehtisahalla, viivoja myöten, ja sitten hiotaan käsissä terävät reunat pois, kiinnitetään lenkki, ja risti on valmis pintakäsittelyyn. Itse olen "dipannut" ristin upoksiin pellavaöljyssä, mutta sen voi myös lakata, petsata, maalata, tai siihen voi myös polttokynällä polttaa koristekuvioita (kuten sormuksiinkin) ihan oman maun mukaan.
Sormuksen voi valmistaa ainakin kahdella tavalla. Ensin porataan puupalaan, oman sormen paksuuteen sopiva reikä. Sitten leikataan puupalasta vannesahalla "aihiorengas" irti, ja joko käsissä pienellä puunveistoveitsellä tai puukolla, ja pienellä puuviilalla pyöristetään sormus halutun muotoiseksi, ja lopuksi hiotaan käsipaperilla sileäksi. Tai sitten sorvataan, noin sormuksen reiän paksuinen,loivan kartion mallinen puupinna, työnnetään se sormuksen reiän läpi, ja kiinnitetään takaisin sorviin, sormusaihio pakotetaan tiukalle kartiopinnan ympärille, sorvataan sormuksesta pyöreä ja sileä, näin saadaan sormuksesta varmasti tasaisen pyöreä ja samanpaksuinen kauttaaltaan. Ja mitä suurinumeroisemmalla hiomapaperilla esineitä malttaa hioa, saavat ne "samettisen" sileyden ja sitä miellyttävämmiltä ne tuntuvat ihoa vasten. Eksoottiset, trooppiset tai muuten vain harvinaiset puulajit ovat omiaan pieniin puuesineisiin.
Puusormuksia voi myös muotoilla, jopa kaivertaa, tai liimata kahta tai kolmea eri puulajia yhteen ja leikkaa siitä sopivasta kohtaa aihiokappaleen, mielellään niin, että selvästi erinvärisiä tai kuvioisia puulajeja sijoitetaan vieretysten, jolloin värierot korostuu mainiosti.

TAMMIKUU...SUDENKUU.....

Wolf moon...full moon......!   Ison rapakon takana monet alkuperäiskansat puhuvat tammikuusta, "suden kuukautena", Sioux-intiaanit puhuvat tammikuusta kuukautena jolloin "sudet juoksevat yhdessä" ja ympäri maailmaa on jos jonkinlaista tarinaa kuuta ulvovasta sudesta, ihmissudesta , metsästäjän hahmon ottavasta erakkosudesta,kuun kanssa leikkivistä susista jne, maasta ,kansasta tai kulttuurista riippuen.

Todellisuudessa, tutkijat, sanovat suden ulvovan pitääkseen yhteyttä lajitovereihinsa, kuulla ei liene asian kanssa ole paljonkaan tekemistä.
 Puun värjäyksessä puuvahat ja puuöljyt ovat paikallaan, sävyjä löytyy moneen makuun, esim, Osmo Color on hyvä tuote, kannattaa etsiä ja kokeilla erinlaisia vaihtoehtoja, pintakäsittelyaineet kehittyvät jatkuvasti. Ja luovuutta kannattaa käyttää, esim, polttokynällä voi korostaa joitakin kohtia,jne jne...! Tässäkin tapauksessa on kyse vain 2cm paksusta liimapuulevystä, ja ympyrä on halkaisijaltaan melko tarkkaan 1 metri. Puu on monikäyttöistä koivua.

LISÄÄ KOHOKUVIA...

Leijona,...vallan, rohkeuden, voiman,ja vapauden symbooli. Vanhojen linnojen ja vaakunoiden kuvituksissa näkee usein leijonan kasvoja, ja se liitetään hallitsijoihin ja kuninkaisiin. Empire ja goottilaisiin tyylihuonekaluihin oli usein lisätty leijonahahmoja. Kun veistää kasvoaiheisia kuvia, olisi tietenkin mukavaa saada kuvasta "näköinen", oli sitten kyseessä ihmis, tai eläinhahmo. Ja jonkinlainen "ilme" kasvoilla olisi seuraava tavoite, onko hahmo vihainen vai iloinen, lempeä, mietteliäs jne jne. Ei aina niin helppo toteuttaa käytännössä. Ja kasvoja kuvatessa, tarpeeksi paksu aihio, liimapuulevy, on välttämätön ,niin että kasvoihin saa muotoa riittävästi, silmät on vähän "kuopalla", nenä ja poskipäät taas hiukan "koholla" jne jne. Puulevyaihioon voi lisätä puukerroksia erityisen korkealle kohdalle, kuten esim, nenän kohdalle, liimaamalla palan puuta sille kohdalle, näin saa veistovaraa lisää, ilman ,että joutuu nenän takia veistämään kasvot muuten "liiankin" paksuun levyyn, muita kasvojen kohtia ajatellen. Eikä muuta kuin veistämään.

KOHOKUVIA...

Reliefi, kohokuva tai puutaulu, ihan miten vain. Reliefi on kohokuva , joka kohoaa oletetun pohjapinnan yläpuolelle tai sitten painuu pohjapinnan alapuolelle, upotuskuvaksi, esim, Faaraoiden ajan kaiverruksissa Egyptissä on nähtävissä "upotuskuvia". Pohjapinnan yläpuolelle nouseva kohokuva on yleisempi tyyli.
Kohokuvia voi käyttää vaikka pöytien kansissa, ovien peilipinnoissa, kirstujen kansissa ja kyljissä, tuolien selkänojissa jne, tai vain pelkkänä tauluna. Se voi olla eritavoin pyöreä tai kulmikas, mielikuvitus on vain rajana. Mitä paksummasta liimapuulevystä kohokuvion kaivertaa, sitä paremmin kuvaan saa etäisyysvaikutelmaa. Rautakaupoista myytävään, vain 2cm paksuun liimalevyyn, kaivertaminen on etäisyysvaikuitelmaa ajatellen "mielenkiintoista" ja varsinkin kun nämä "valmiit" liimalevyt on kasattu vääntyilyn minimoimiseksi niin, että sivusuunnassa joka 4cm välein puun syynsuunta vaihtuu, näinollen myös veistosuuntaa on vaihdettava yhtämittaa.
Edessä oleva isompi hahmo, ja sen taakse selvästi jäävä pienempi hahmo, antaa vaikutelman että takana oleva hahmo on jossain kauvempana. Eli mitä paksumpi puulevy on, sitä useampia toistensa takana olevia pintoja päällekkäin, siihen voi veistää, ja näinollen myös etäisyysvaikutelma on parempi ja hahmoihin saa myös paremmin muotoa, mikä taas miellyttää silmää enemmän kuin liian "littana " hahmo.

Kaikkiin puulajeihin voi veistää kohokuvia, mutta kova ja tiivis, oksaton puulaji on parasta, varsinkin jos kuvioon haluaa veistää pienempiä yksityiskohtia. Pehmeään ja hauraaseen puulajiin voi veistää isokokoisempia hahmoja, ja näin ollen lohkeamisen vaara ei ole niin suuri. Kuvan sommitteluun ja suunnitteluun kannattaa varata aikaa ja vaivaa.

Vanha antiikin taru kertoo Ikaroksesta, joka valmistaa itselleen vahasta siivet ja lentää kohti aurinkoa, mutta vahasiivet sulaa ja Ikaros putoaa taivaalta alas.